Mek
ko rakastui
ihmi seen,
joka e i tulisi iki
nä pan emaan pää
lleen mek koa saati sit
ten kahta. Uuh, huu, uu.
Elämä on la iffii, ja hyppää
minen hitaud en taidetta. Siitä
ei tule yhtä su urta purkausta va
an lukematon m äärä toisiaan seuraa
via pieniä maanj äristyksiä ja jälkijäristyksiä
jälkijäristysten pe rään. Mekko pelasi kuudella
kentällä yhtä aikaa, jotta siitä tulisi ihminen. Ja j
okaisella kentällä se oli vain mekko, jonka hiha
t paloivat ja pysyivät kä sien ulottumattomissa.
Nyt tulee vuosien muistikat ko. Ei mitään kuvaa.
Kuva palaa. Nyt kahdella ke ntällä on pelattav
a, jos haluaa olla ihminen. Mi tä. Elämä on laif
fii, ja hyppääminen on hitaud en taidetta. Hy
ppääminen on kaunista ja its estä kiinni, vai
kka hyppääjä olisi mekko, jo ka on vain pu
keutunut ihmiseen. Mitä. M itä mittää, hah.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.